VIhreitä saavutuksia valtuustokaudella 2013-2016

Kuluneella vaalikaudella Turussa on tehty useita hyviä tulevaisuutta koskevia päätöksiä ja kehitetty kaupunkia eteenpäin. Olemme puolustaneet tärkeitä palveluita tiukasta taloustilanteesta lannistumatta ja pystyneet laatimaan Turussa suunnitelmia tulevaisuudelle sekä tekemään päätöksiä, joiden pohjalta Turku kasvaa ja vahvistuu yhdeksi parhaista kaupungeista asua, työskennellä ja kasvaa.

Vaalikauden kääntyessä kohti päättymistä, haluamme arvioida vihreille erityisen tärkeiden asioiden toteutumista ja summata vaalikauden vihreät saavutukset Turussa. Yksikään puolue ei tee yksin päätöksiä, vaan politiikka on yhteistyötä. Erityisesti seuraavien päätösten eteen olemme tehneet töitä ja näiden teemojen kanssa tulemme tekemään lisää vahvaa vihreää politiikkaa myös seuraavat neljä vuotta.

 

Koulutus ja sivistyspalvelut

Kouluverkon osalta olemme pitäneet esillä periaatetta, jonka mukaan kaikkien pienimpien koululaisten koulumatkat pysyvät lyhyinä. Siksi olemme puolustaneet Kähärin ja Uittamon koulujen sekä Hannunniitun Kohmon yksikön ja Martinkoulun Kellonsoittajankadun yksiköiden säilyttämistä kouluverkkouudistuksessa.

Uusista koulurakennuksista on tehty useita päätöksiä: Braheskolan on tullut valmiiksi ja Syvälahden koulu Hirvensalossa ja Yli-Maarian koulu ovat rakenteilla.

Talousarvioneuvotteluissa vihreät ovat johdonmukaisesti puolustaneet koulujen ja päiväkotien rahoitusta. Kaupunginjohtajan esityksiin olemme neuvotelleet useita lisämiljoonia sivistystoimialalle.

Koulujen ryhmäkokoja ei ole kasvatettu. Torppasimme hallituksen esitykset Turussa päiväkotien ryhmäkokojen kasvattamisesta ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta.

Päiväkotiverkkoa uudistettaessa olemme kannattaneet laajaa ja monipuolista palvelua: kattavasti kunnan päiväkoteja täydennettynä yksityisellä palvelutuotannolla. Olemme olleet aloitteellisia siinä, että Rauninaukion ja Sofiankadut uudet päiväkodit toteutetaan kaupungin omana tuotantona.

 

Talous

Olemme edistäneet kestävän talouspolitiikan linjaa: isoilta peruspalveluiden tason heikennyksiltä on Turussa vältytty. Talouden alijäämää on korjattu veronkorotuksella, säästöillä, velanoton hallitulla kasvattamisella, rakenteellisilla uudistuksilla sekä hillitsemällä menokasvua.

 

Hyvinvoinnin edistäminen sekä sosiaali- ja terveyspalvelut

Terveyskeskusmaksujen maksuvapautukset on pidetty voimassa lukuisista poistoesityksistä huolimatta.

Lastensuojelua on kehitetty aiempaa ennaltaehkäisevämpään suuntaan yhdessä kolmannen sektorin kanssa. Lastensuojelussa perhesijoitusten osuus huostaanotoissa on kasvanut ja pienten lasten huostaanotot ovat vähentyneet.

Paperittomille alle 18-vuotiaille ja raskaana oleville naisille on aloitteestamme taattu perusterveydenhoito.

Kaupunki on ollut aktiivinen turvapaikanhakijoiden hätämajoituksen järjestämisessä.

Maahanmuuttajien kotoutumista on edistetty tarjoamalla valmistavaa koulutusta ja palkkaamalla täysipäiväinen maahanmuuttoasioiden koordinaattori.

 

Kaupungin kehittyminen

Olemme pitäneet tärkeänä, että yleiskaavatasolla kaupunkia rakennetaan kestävästi joukkoliikenneväylien varsille.

Olemme kannattaneet täydennysrakentamista vajaakäyttöisillä alueilla, kuitenkin viheralueita säilyttäen. Yksi merkittävimmistä täydennysrakentamispäätöksistä on ollut Ratapihan ja Köydenpunojankadun välisen alueen uudelleenkaavoitus Logomon ympäristössä. Logomo on hyvä esimerkki vanhan rakennuskannan uudesta käytöstä. Merenkulkuoppilaitos on toinen vastaava esimerkki; siinä hallinto-oikeus kumosi vihreidenkin vastustaman purkupäätöksen.

Seudullinen joukkoliikenne Föli on saatu hyvin käyntiin ja Turun seudulla yhä useampi ajaa bussilla. Osana Föliä pysäkeille on saatu reaaliaikaisia aikataulunäyttöjä, bussien sisälle on saatu pysäkkinäytöt, mobiililippu on otettu käyttöön. Esteettömiä pysäkkejä on rakennettu kaupunginsairaalan ja T- sairaalan kohdalle kolme pysäkkiparia.

Sähköautoilua on edistetty myöntämällä lupia sähköautojen latauspisteille linja-autoaseman edustalle, Hämeenkadulle ja keskustaan ja kaupunki otti ensimmäiset sähköautot käyttöön 2014.

Joukkoliikennettä on kehitetty ja laajennettu monipuolisesti. Olemme pitäneet huolen siitä, että runkobussilinjojen ja raitiotien suunnittelu etenee. Runsaasti käytettyjen bussilinjojen kehittäminen nopeammiksi ja sujuvammiksi runkolinjoiksi toteutuu vuoteen 2020 mennessä.

Raitiotien jatkosuunnittelusta ja yhteistyön selvittämisestä Raision kanssa on tehty myönteiset päätökset.

Hämeentielle on rakennettu uusi pyörätie Uudenmaankadun ja Kirjastosillan välille. Kauppiaskadun liikennejärjestelyjä on muutettu niin, että pyöräily jokirannasta kauppatorille on mahdollista. Vihreiden aloitteesta kirjaston pihalle saatiin pyöräilijöiden arkea helpottava pyöräpumppu. Humalistonkadun pyöräily-yhteys rakennetaan vuonna 2017.

Olemme pitäneet huolta että Satava-Kakskerran asukasmäärän kasvu pidetään mahdollisimman pienenä ja saarten luontoalueita ei laiteta uusien rakentamishankkeiden alle.

 

Ympäristö ja ilmastonmuutos

Kasvihuonekaasupäästöjä on vähennetty huomattavasti: 2013 loppuun mennessä 20% ja asukaskohtaisesti 30% vuodesta 1990. Turun kaupunkistrategiaan on kirjattu kunnianhimoinen ilmastotavoite, joka on nostettu yhdeksi viidestä kärkihankkeesta: Turun kaupunki on hiilineutraali vuoteen 2040.

Aurinkopaneelien asentamisen lupabyrokratiaa on kevennetty uutta rakennusjärjestystä hyväksyttäessä. Rakennusluvasta vapautettujen, pihanpuolelle asennettavien paneelien kokokriteeriä on nostettu esityksistämme ensin kymmeneen, sitten 20:een ja lopulta 22 neliömetriin.

Skanssin ja Linnakaupungin osayleiskaavat ovat toteuttamassa vihreiden kaavoituksellisia tavoitteita.Skanssiin on suunniteltu kestävä, vähäpäästöinen ja uusia ekologisia ratkaisuja hyödyntävä kaupunginosa. Molemmissa osayleiskaavoissa, erityisesti Skanssissa, liikennemuotoja, energiaratkaisuja ja viheralueita on huomioitu. Skanssissa on raitiotievarauksen lisäksi suunniteltu yhteiskäyttöautoja ja uusiutuvien energiamuotojen käyttöä lämmityksessä ja sähköntuotannossa.

 

Kulttuuri, liikunta ja vapaa-aika

Kupittaan palloiluhalli on edennyt rakentamisvaiheeseen.

Kaupunginteatterin peruskorjaus ja laajennus on aloitettu.

Impivaaran uimahalli on remontoitu ja Samppalinnan maauimalan peruskorjaus loppusuoralla.

Keskustaan on avattu ja Halisiin suunniteltu uudet nuorisotilat.

Kimmoke-ranneke on mahdollistanut liikunnan ja kulttuurin harrastamisen edullisesti vähävaraisimmille turkulaisille.

Turun koululaiset saivat uuden mukavan tavan viettää aamu- tai iltapäivää, kun lähes 120 Liikkuva koulu -harrasteryhmää käynnistettiin syksyllä 2016.

Itsepalvelukirjastojen laajennetut aukioloajat ja Vaski-kirjastojen yhteistyö ovat laajentaneet  kirjastojen käyttöä.

 

Elinkeinot ja työllisyys

Työllisyysmäärärahoja on lisätty heikon työllisyystilanteen pitkittyessä ja valtiolta on haettu Turkuun kokeiluhanketta, jossa vastaisimme itse kaikista työllisyyspalveluista.

Fortuna-korttelin kehittäminen etenee arvokkaita vanhoja rakennuksia säilyttäen ja tilaa käsityö- ja palveluyritysajatusta hyödyntäen

Kampus-Tiedepuistoalueen kehittäminen Kupittaan-Itäharjun alueelle on nostettu kärkihankkeeksi ja päätöstä Kupittaan kampuksen rakentamisesta on vauhditettu.

Logomoon on noussut vihreidenkin vahvasti ajama luovan talouden keskus, joka on menestynyt yli odotusten.

Päätöstä tunnin junayhteydestä Turun ja Helsingin välille on vauhditettu ja valtiolta saatu suunnitteluvaroja hankkeelle.

 

Avoimempaa ja osallistavampaa päätöksentekoa

Valtuuston kokousten suorat nettilähetykset on aloitettu

Kaupungin avustusjärjestelmän uudistusta on ajettu nykyistä läpinäkyvämmäksi: avustusrekisterin perustamisesta on aloitteestamme tehty päätös. Avustuksiin liittyen on tullut ilmi lisää väärinkäyttöongelmia, ja olemme esittäneet avustuspäätösten tekojen ja seurannan siirtoa avustustoimikunnalta lautakunnille ja kaupunginhallitukselle.

Osallisuutta on kehitetty sähköisiä kanavia hyödyntämällä. Päiväkotiverkkoa uudistettaessa olemme vaatineet, että asukkailta kerätään mielipiteitä päätöksenteon osaksi.

Terveyskeskuksissa ja museoissa on alettu kerätä palautetta asiakasraatien kautta

Nuorisovaltuusto on aloittanut toimintansa ja kaikki Turun yläkoulut, ammattikoulut ja lukiot ovat edustettuna nuorisovaltuustossa. Olemme esittäneet nuorisoovaltuuston valitsemille jäsenille osallistumismahdollisuutta kaikkiin lautakuntiin.

Johtamisjärjestelmää on päivitetty, haasteellisiin kohtiin haettu parannuksia ja päätös kokonaisuudistuksen valmistelusta tulevalle kaudelle on tehty.

Olemme vaatineet toriparkista tarkempia kustannusarvioita ja saaneet selkeytettyä kaupungin vastuita hankkeessa. Toriparkin rakennuslupasuunnittelun kustannusten siirto kaupungin piikkiin estettiin toimestamme.

Olemme vastustaneet Turku Energian osakkuutta Fennovoiman ydinvoimahankkeessa ja vaatineet, että päättäjille annetaan lisätietoa hankkeen epämääräisten käänteiden kohdalla.

 

Kaavoitus

Valtuustokauden aikana (10/2016 saakka) valtuusto on hyväksynyt 49 kaavaa, joista vihreät ovat kannattaneet 43:ea

Kuudessa kaavassa vihreät ovat olleet erimielisiä enemmistön kanssa: Suikkilankartanon ja Vänrikinkadun kaavoissa ei vihreiden mielestä kunnioitettu riittävästi rakentamisen sopimista ympäristöönsä ja Ruissalon Y-hovin kaavaa olisi voitu parantaa huomioimalla ympäristönsuojelutoimiston kanta. Brahe-Centerin kaavassa kannatimme viherkattovelvoitetta, Vasaramäen Mustikka-kaavassa viherkäytävän säilyttämistä ja Sepänkatu 5:ssä vastustimme Turun Toverien Tuki-säätiön tontin arvonnousuun tähtäävää rakennusoikeuden lisäämistä.