Turun vihreä valtuustoryhmä saa uuden vetäjän: Ilvessalo ei jatka puheenjohtajana

Turun vihreä valtuustoryhmä järjestäytyy uudestaan tällä viikolla. Ryhmää kolme vuotta vetänyt Saara Ilvessalo ei hae jatkoa puheenjohtajana.

– Vallan ja vastuun jakaminen on aina ollut keskeinen osa vihreää toimintaa. Toivon erityisesti, että uudemmat valtuutettumme intoutuvat hakemaan ryhmäjohtajan paikkaa, Ilvessalo kertoo.

Ilvessalo jatkaa luottamustoimessaan Turun kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajana. Puheenjohtajakautensa suurimmat vihreiden saavutukset hän tiivistää erityisesti ennaltaehkäisevien palvelujen, kulttuurin ja ilmaston teemojen alle.

– Turku on kaudellani vahvistanut mielenterveys- ja päihdepalveluja, ja koulujen sisäilmaongelmia on ratkottu etupainotteisesti. Taiteen talon ja musiikkitalon kaltaiset kulttuuri-investoinnit ovat myös olleet vihreille suuria saavutuksia. Olemme tehneet myös paljon töitä Suomen kunnianhimoisimpien ilmastotavoitteiden eteen, ja Turku onkin vähentänyt päästöjään niiden mukaisesti. Erityisesti liikenteen päästöissä on vielä töitä jäljellä.

Vihreä valtuustoryhmä valitsee uuden ryhmäjohdon viikon vaihteessa ja tiedottaa valinnoistaan maanantaina 5.9.

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Saara Ilvessalo
saara.ilvessalo@turku.fi
0401614541